PÄÄTTÄJÄISET 2002
Viialan Peli - Veikot ry. vietti juniorijoukkueiden pelikauden päättäjäisiä syysloman aikaan Kinojumussa. Palkintosateesta sai nauttia kuuden juniorijoukkueen pelaajat. Yli 120 rekisteröityä junioripelaaja pelasi kaudella yli 150 ottelua ja harjoituskertoja joukkueille kertyi karkeasti ottaen 350 kappaletta. Erilaisissa turnauksissa käytiin ahkerasti ja voittoja sekä tietysti aina joskus myös tappioita kertyi kauden mittaan joka joukkueelle.
Nuorempien joukkuiden tavoitteena on ollut oppia jalkapallon perusasiat, eikä se voitto ole kaikkein päällimäisenä tavoitteista. Vanhemmat juniorit pelaavat tietysti jo selkeämmin voitosta ja suurimpina saavutuksena voidaan mainita A-poikien selviytyminen 1.divisioonan karsintaan, joka kuitenkin jäi tälläkertaa arvokkaan kokemuksen hakemiseksi ajatellen tietysti jo ensivuotta. Lisäksi joukkue saavutti mahtavasti piirinmestaruushopeaa.
Palkintojenjaon jälkeen pelaajat pakkautuivat linja-autoihin ja kauden pölyt huuhdottiin riemukkaasti Forssan Vesihelmessä.
Viialan Peli – Veikot ry. kiittää kuluneesta kaudesta kaikkia yhteistyökumppaneita, joukkueen taustahenkilöitä ja tietysti myös pelaajien vanhempia.
Palkitut pelaajat kaudella 2002
H8 (synt. -94): Janne Haapalehto - Pelaaja 2002, Jari Haapalehto - Harjoittelija, Samuli Sievi-Korte - Puolustaja, Samuli Lepistö - Monipuolisin pelaaja, Jesse Kärkkäinen - Maalivahti.
G9: Olli Suhonen Joukkuepelaaja ja Tuomas Kivinen Harjoittelija
F10: Kalle Myllylä Joukkuepelaaja ja Petros Peltonen Harjoittelija
D12: Niko Rouvali Harjoittelija, Tinja Haikka Taistelija ja Arthur Poutanen Vuoden kehittyjä
C14: Niko Leino Harjoittelija, Joonas Haataja maalitykki ja Juho Laine Paraspelaaja
A-Pojat: Joonas Lumijärvi Maalitykki, Joni Koskinen Paraspelaaja, Ville Kekki Joukkuepelaaja, Juha-Pekka Tuomi Harjoittelija ja Ilkka Jussila Kaken maljalla palkittu esimerkillinen nuori 2002.
Vuoden Juniori 2002: Joni Koskinen
Esimerkillinen Juniori 2002: Tinja Haikka
Jukka Mäensivu